Opetus ja ohjaustoiminnan periaatteet

KATAJA on opetuksen ja ohjauksen puiteohjelma, joka muodostuu yleis-, erityis-, ja tutkimusvalmiuskursseista sekä ainekohtaisista tutoriaaleista ja muista ohjausjärjestelyistä.

KATAJAn tavoitteena yhteistyössä tutkijakoulujen kanssa on järjestää kansainvälistä tasoa olevia opetus- ja ohjaustilaisuuksia, joiden järjestämisestä yksittäiset korkeakoulut tai yliopistot eivät voi vastata riittämättömien opetusresurssien, mukaanlukien opetuksen rahoitus, tai pienten opiskelijamäärien vuoksi. Jatkokoulutuksen keskeisiä teoria- ja menetelmäkursseja pyritään tarjoamaan vuosittain tehokkaan jatko-opiskelun kannustamiseksi. Lisäksi järjestetään eri aineiden ajankohtaiseen keskusteluun liittyviä, aiheiltaan vaihtuvia erikoiskursseja, joiden tavoitteena on tarjota ao. aihepiireihin erityisesti perehtyneiden asiantuntijoiden opetusta sekä samalla mahdollistaa kansainvälisten kontaktien syntyminen.

Opetus 

Jatkokoulutuksen keskeisiä teoria- ja menetelmäkursseja pyritään tarjoamaan vuosittain tehokkaan jatko-opiskelun kannustamiseksi. Lisäksi järjestetään eri aineiden ajankohtaiseen keskusteluun liittyviä, aiheiltaan vaihtuvia erikoiskursseja, joiden tavoitteena on tarjota ao. aihepiireihin erityisesti perehtyneiden asiantuntijoiden opetusta sekä samalla mahdollistaa kansainvälisten kontaktien syntyminen.

HUOM! Opiskelijaa kehotetaan aina tarkistamaan etukäteen oman yliopistonsa jatkokoulutuskoordinaattorilta KATAJAn tietyn kurssin korvattavuuskelpoisuus.

Ainekohtaiset yleiskurssit

Kussakin aineessa pyritään järjestämään vuosittain yksi korkeatasoinen substanssikurssi. Näiden yleiskurssien tehtävänä on yhtenäistää jatko-opiskelijoiden osaamisen lähtötaso ja muodostaa kuva jatko-opiskelun edellyttämien perusvalmiuksien tasosta.

Erityiskurssit

Vuosittain vaihtuvia erityiskursseja järjestetään eri aineissa kysyntää vastaavista aiheista. Kurssien tavoitteena on keskittyä ajankohtaisiin ja Suomessa esillä oleviin tutkimusaiheisiin. Merkittävä osa opetuksesta on ulkomaalaisten luennoitsijoiden vastuulla. Kussakin aineessa pyritään järjestämään ainakin 1-2 kurssia vuosittain.

Tutkimusvalmiuskurssit

Keskeiset metodikurssit käsittelevät tieteen filosofiaa sekä kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kurssien sovellus- ja harjoitusosissa pyritään ottamaan huomioon ainekohtaiset tarpeet. 

Ohjaus

KATAJA tarjoaa jatko-opiskelijoille ainekohtaisesti yhteistä ohjausta sekä henkilökohtaista ohjausta seuraavien toimintamuotojen avulla. Korkeakoulut ja tutkijakoulut vastaavat ohjaajien nimeämisestä. 

Tutoriaalit

Keskeisissä liiketaloustieteen aineissa järjestetään tutoriaali vuosittain tai kerran kahdessa vuodessa. Tutorialien tarkoituksena on toimia jatko-opiskelijoiden, tutkijoiden ja ohjaajien välisenä keskustelu- ja kontaktifoorumina. Tutorialin ohjelma koostuu jatkotutkintoihin tähtäävien opinnäytetöiden esittelystä ja kommentoinnista sekä tutkimusta käsittelevistä yleispuheenvuoroista. Tutorialissa on sekä alkuvaiheessa olevilla että pidemmälle edenneillä tutkijoilla mahdollisuus esitellä omia opinnäytetöitään ja saada niihin kommentteja. 

Workshopit

Yhteisten tutkimusintressien pohjalta jatko-opiskelijat voivat perustaa 1-4 professorin, apulaisprofessorin tai dosentin johdolla teemaryhmän, joka koostuu ensisijaisesti täyspäiväisistä jatko-opiskelijoista. Teemaryhmäkokoontumisten perustavoitteena on kannustaa jatko-opiskelijoita työssään sekä ohjata ja seurata töiden edistymistä. Teemaryhmätyöskentelyn tavoitteena on myös johtaa tiiviiden tutkimusryhmien muodostumiseen.

Tutkimusryhmät

Tutkimusryhmien muodostamisen tavoitteena on luoda mahdollisimman tehokas ja kaikkia osapuolia palveleva työnjako sekä kiinteä tutkimusyhteistyö. Tutkimusryhmien ensisijainen tavoite on edistää jatko-opiskelijoiden tutkimustyötä, mutta myös ohjaajilla tulee olla mahdollisuus hyötyä yhteistyöstä esim. yhteisartikkeliprosessin tai aineiston käyttöoikeuden muodossa. Tutkijakoulut kehittävät tutkimushankkeita.

KATAJAlla on olemassa sähköpostituslista, jonka kautta tiedotetaan verkkosivujen ilmoitustaululla esiintyvistä ajankohtaisista asioista.